keskiviikko 25. marraskuuta 2009
tiistai 24. marraskuuta 2009
fondyy
Moi!
Tässä nyt tulee vähän sekava postaus, eli juttuja joita oon unohtanut tänne kirjottaa.
Viikko sitten siis oli mun synttärit, pari lahjaa oon kuvannut tohon alemmas. Sain lahjaksi 75€ joita kävin tuhlaamassa leffassa, käytiin kaverin kanssa kattomassa Twilight 2: uusikuu.
Oli parempi kuin odotin, mutta huonompi kuin eka osa (niin ku monessa muussakin leffassa). Siinä sitten ennen leffaa käytiin kauppoja kiertelämässä, myös Seppälän meikkiosastolle jonne mua ei sais päästää...
Tästä valkosesta kynsilakasta onki ollu puhetta jo aikasemmin, Seppälästä 2,95€.
Nyt se sai kaverin! Harmaa, samaa merkkiä oleva tarttui mukaan pitkän harkinnan jälkeen. :D
Ja sävykin just oikea, tällasta oon etsinyt jo jonkin aikaa.
Sitten niihin lahjoihin. Sain lahjaksi siis kameran & myöhemmin, oikeena syntymäpäivänä purkkaa ja lehden (perheeltä), TIGI Bed Hed extra strong lakkaa, villasukat ja korvikset ja shoppailuraha (mummulta ja papalta), mangeettitytön, joulukalenterikynttilän ja rahaa (tädin perhe), led-tuikkuja+muumi-sisustuspallon, söpön rusettipipon ja 3xhelmikäsikoruja (kummitädiltä). Lisäksi ruusukimppu ja rahaa.
Joulukalenterikynttilä, joka oli hieman vääntynyt. Siksi ihmeellinen makrokuva :D
Mangeettityttö, joka kantaa mm. sormukset ja avaimet. En keksinyt tälle muuta mangeettista paikkaa kuin tän puhelinkoppipurkin.
Tyttö sai päähänsä "kruunuksi" tilaajalahjaksi saadun sormuksen,..
...käteensä "rannekoruksi" punakivisen sormuksen...
Tässä vielä led-tuikut, jotka kummitäti oli ostanut paloturvallisuutta ajatellen muumi-sisustuspallon sisään. Lasisessa pallossa oli tosin lommo, joten saan sen vasta myöhemmin, tänä viikonloppuna meidän yhteisissä pikkujouluissa. Pikkujoululahjaksi hankin suklaafonduen, joka kyllä veloitti sen verran, että se on myös ihan oikea joululahja... :/
Nyt suihkuun, moikka!
-Tiia
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
25
1. Kolme viimeistä ostostani:
en muista ;D
2. Isoin julkkis, jonka puhelinnumero löytyy kännykästäni:
Ei oo kenenkään..
3. Viimeksi googlasin:
vissiin jonku reseptin.
4. Kaikkien aikojen huonoin ostokseni on ollut
Sellanen punainen timantti toppi (oli pakko ku oli vaa 2e)
5. Käsilaukussani on
purkkapussi,penaali,virvelin pidike jutska :D yms..
6. Suosikkikatuni koko maailmassa on
ei oo..
7. Tyypillisin asuni tällä hetkellä on
huppari,pillifarkut
8. Hienoin/kallein ostokseni on:
ööh..
9. Olen riippuvainen
Kaikista perus juttuista.
10. Tyylini kuvailtuna kolmella sanalla:
rento,normaali,vähä värinen.
11. Jos saisin loppuelämäni shoppailla vain yhdessä putiikissa, se olisi
varmaan mick´s
12. En ole ikinä ostanut mitään
nellystä
13. Parhaat outlet-löydöt teen
yleensä hm..
14. Jos saisin periä jonkun koko garderobin, valitsisin
Jonku tosi kivan.
15. Seuraava suuri hankintani on
varmaan se mopo keväällä.
16. Tyyli-ikonini on
ei ole ketään.
17. Kenkävalikoimassani on aivan liian vähän
Kenkiä.
18. Unelmieni laukku on
joku isohko varmaan musta.
19. Käytän kuukaudessa vaate- yms. shoppailuun
riippu vähän rahatilanteesta joskus menee paljon joskus ei mitään.
20. Verkossa shoppailen mieluiten
hm
21. Suosikkimuotiblogini on
Aika monta.
22. Olen kauneimmillani
ööh :)
23. Makutuomarinani toimii
Minä ja kaverit
24. Hiukseni ovat
Vaaleet, keskipitkät, plättänät.
25. Toiveammattini on
Ei oikeen vielä oo. (Kampaaja vois olla ihan kiva)
-Janika
lauantai 21. marraskuuta 2009
ffffound my 25 things
Kuvat otsikon mukaan ffffoundin sivuilta.
1. Kolme viimeistä ostostani:
harmaa huppari, farkkulegginssit, t-paita
2. Isoin julkkis, jonka puhelinnumero löytyy kännykästäni:
Ei mulla ole kenenkään julkkiksen puhelinnumeroa, mutta poliisin numero löytyy. :D
Lasketaanko se mukaan? ;)
3. Viimeksi googlasin
isän syntymäpäiväksi (tänään tehdyn) kääretortun sisään tulevan voikreemin ohjeen.
5. Käsilaukussani on juuri tällä hetkellä...
6. Suosikkikatuni koko maailmassa

4. Kaikkien aikojen huonoin ostokseni on
jotkin heräteostokset, kuten tiukat t-paidat joita ei sitten ookkaan tullut käytettyä kuin joissain koululiikuntatunneilla... :/
5. Käsilaukussani on juuri tällä hetkellä...
lompakko, kännykkä, kaks huulirasvaa, avaimet, suolakeksejä (jäi kauppareissulta sinne), koulujuttuja (viivoitin, harppi, laskin, kolmioviivoitin, yliviivaustussi, penaali ja koulupäivinä tietty kirjat), muovipussi, bussiaikataulu ja joskus jotain muutakin.
Rotuaari on kyllä ihana jouluisin... Mutta sanotaan siltikin että tuo kotikatu se taitaa olla. :)
7. Tyypillisin asuni on
pillifarkut tai farkkulegginssit ja joku rento, lämmin paita. Yleensä huppari tai neule ja joskus 3/4 hihanen paita.
8. Hienoin/kallein ostokseni on
No en nyt tiedä siitä kalleimmasta, mutta hienoin on varmaan korkokengät tai mun juhlamekko joka ostettiin kun olin morsiusneito. Niin ja vastaisin tähän digitaalipiano/kamera mutta en ole ostanut kumpaakaan varsinaisesti itse.

huulirasvasta, perusrasvasta, rahasta, shoppailusta, herkuttelusta (:P), tietokoneesta, kamerasta, meikkaamisesta, telkkarista, Frendeistä, Salkkareista ja perheestä&kavereista.
huulirasvasta, perusrasvasta, rahasta, shoppailusta, herkuttelusta (:P), tietokoneesta, kamerasta, meikkaamisesta, telkkarista, Frendeistä, Salkkareista ja perheestä&kavereista.
10. Tyylini kuvailtuna kolmella sanalla:
rento, mukava, arkinen.
rento, mukava, arkinen.
11. Jos saisin loppuelämäni shoppailla vain yhdessä putiikissa, se olisi
One Way tai H&M. En osaa päättää... One Way on kalliimpi mutta laadukkaampi, kun taas H&M on halvempi ja monipuolisempi mutta ei ne vaatteet kauaa kestä.
One Way tai H&M. En osaa päättää... One Way on kalliimpi mutta laadukkaampi, kun taas H&M on halvempi ja monipuolisempi mutta ei ne vaatteet kauaa kestä.
12. En ole ikinä ostanut mitään
muista nettikaupoista kuin H&M ja NetAnttila.
muista nettikaupoista kuin H&M ja NetAnttila.
meikkiosastoilta. Vaatteita en löydä mistään aleista ikinä.
14. Jos saisin periä jonkun koko garderobin, valitsisin
jonkun tyylikkään ja rikkaan, amerikkalaisen superstaran. :P
18. Unelmieni laukku on
tilava muttei jättimäinen, tyylikäs ja upea kalliin merkin kestävä olkalaukku.
14. Jos saisin periä jonkun koko garderobin, valitsisin
jonkun tyylikkään ja rikkaan, amerikkalaisen superstaran. :P
15. Seuraava suuri hankintani on
luultavasti mopo, ei se oo vielä kovin varmaa.
17. Kenkävalikoimassani on aivan liian vähän
"käyttökenkiä" eli niitä jokapäiväiseen käyttöön hankittuja, upeita kenkiä.
"käyttökenkiä" eli niitä jokapäiväiseen käyttöön hankittuja, upeita kenkiä.
tilava muttei jättimäinen, tyylikäs ja upea kalliin merkin kestävä olkalaukku.
19. Käytän kuukaudessa vaate- yms. shoppailuun
10-60e, riippuu rahatilanteesta. Esim. tässä kuussa oon käyttänyt reilun satasen, koska oli synttärit. Joskus taas en käytä yhtään.
10-60e, riippuu rahatilanteesta. Esim. tässä kuussa oon käyttänyt reilun satasen, koska oli synttärit. Joskus taas en käytä yhtään.
20. Verkossa shoppailen mieluiten
H&M nettikaupassa, sieltä löytää helpoiten etsimänsä ja aika edullisestikki.
H&M nettikaupassa, sieltä löytää helpoiten etsimänsä ja aika edullisestikki.
21. Suosikkimuotiblogini on
Colour me! tai Rosa-Fiona Bettina, en osaa päättää...
22. Olen kauneimmillani
hyvin harvoin... No joo, ihan oikeesti jos vastaan ja oman mielipiteen mukaan niin sanoisin että suihkun jälkeen meikattuna ja just pestyissä vaatteissa. Niin ja hiukset laitettuna.
23. Makutuomarinani toimii
peili ja äiti. :D Äiti kertoo aina mielipiteensä uusista vaatteista ja erikoisemmista asukokonaisuuksista, ihan ilman kysymistä. Niin ja kyllä niiltä kavereiltaki ihan kivasti kommenttia saa. :)

haalean ruskeat/vaaleat, kerrostetut, sivujakauksella ja vinolla otsatukalla varustetut takkujenkerääjät...
haalean ruskeat/vaaleat, kerrostetut, sivujakauksella ja vinolla otsatukalla varustetut takkujenkerääjät...
25. Toiveammattini on
maskeeraaja/kampaaja, valokuvaaja tai joku keittiöalan tyyppi. :) Ei tätäkään nyt vielä osaa päättää... :/
maskeeraaja/kampaaja, valokuvaaja tai joku keittiöalan tyyppi. :) Ei tätäkään nyt vielä osaa päättää... :/
-Tiia
perjantai 20. marraskuuta 2009
Niin paljon toiveita, mutta vain yksi joulu vuodessa
Mäkin tein nyt tylsyyksissäni listan. Tässä on näitä "herätetoiveita" suurin osa, en ole vielä ehtinyt kummallisemmin miettiä mutta ainakin nämä ensimmäiset on kauan toivottuja!
Suoristaa, muotoilee, kihartaa... Rakkautta ensi silmäyksellä! <3
Tigit on myös rakkautta, mulla on nyt tuota oikeanpuoleista ja sitä pitoa vastaavaa lakkaa ei marketeista löydä!
iPod Nanon toivomisen tavallaan "varastin" Janikalta, mutta oon kyllä haaveillut tällasesta jo kauan. Tällanen olis tosi kätevä sujauttaa taskuun ja lähteä salille! :)
Ahhhh mitä kenkiä... Kaikki maksaa vähän alle 100e mutta nammmm! <3
Nää on varmaan ihan hyvät talveksi, näyttää lämpimiltä.
Tarviiko selittää..? Valko-kulta olis yksinkertanen, mutta hieno.
Ja nää on kyllä näistä kolmesta ne henk.koht. suosikit! <3
Suuri toive mutta käyttöä tulis p a l j o n!
Tällasiaki oon halunnu jo kauan mutta nää niken näyttää just sellaselta, mitä haluan!
Ainot kotimummoiluun ja -rentoiluun :)
Jotain kivoja koruja myös haluaisin. Itse en osta oikeastaan koskaan mitään koruja tms. vaikka tykkäänkin käyttää.
Suklaaputous on ollut mun unelmana jo monta vuotta, mutta jos saan sellaisen niin taidan tyytyä ihan fondueen... Tuo Disneyn tavara on tavallaan niinku sijoitus kun niillä nyt sattuu hintaa olemaan. Vohvelirauta olis ihana koska meillä on nyt vaan sellanen vanha jota nyt ei kukaan edes halua käyttää, ihan rasvanen ja turvallisuusriski. :D Leivänpaahdin taas vaan on niin söpö, että jos tollanen meille tuotais niin joka ilta varmaan olis käytössä.
H&M Home myy näin ihania juttuja... Sininen on pyyhe, joita tarvitsisin koska en omista kuin muutaman oman. Puna-valkoinen torkkupeitto sopii täydellisesti mun huoneeseen ja noi punaiset kangaskorit sais sisälleen jotain tärkeää pikkujuttua jotka ei saa mennä hukkaan.
Meikkisalkkuakin huolin mieluusti, mun meikeistä on kadonnut puolet kun nakkelin vanhoja menemään tässä joku aika sitten. :/
Jouluun 1kk 3pv hihiiiii :)
-Tiia
Tunnisteet:
Haaveet ja toiveet,
Kosmetiikka,
Meikit
torstai 19. marraskuuta 2009
Rakas joulupukki!
Tänä joulun olisi kiva saada joululahjaksi esimerkiksi nämä:

Ja jotain muutakin kivaa :))
-Janika
ps.Katotaan jos saisin huomena jotain isompaa aikaiseksi :)
Ja jotain muutakin kivaa :))
-Janika
ps.Katotaan jos saisin huomena jotain isompaa aikaiseksi :)
perjantai 13. marraskuuta 2009
Shoppailuja
Tänään kävin kaupungilla synttärilahjarahoja tuhlaamassa.
Oltiin vaan joku 3-4 tuntia, ja kaiken haluamani löysin. :)
Tässä muutama kuva... Tiedän kyllä, että vaatteet näyttää kauheelta hengarissa, mutta en jaksanu panostaa.
Videonki tein, mutta oon laiska enkä jaksa ladata. ;D
Stockmannilta tupeerausharja, joku 2-3 e. Tällä saa kevyen tupeerauksen.
H&M:n farkkulegginssit, 19,95e. On aika pitkät kun ei pienempiä kokoja ollut, mutta ihanat silti!
Perushuppari, jota oon tarvinnu jo KAUAN. H&M:ltä, joku 15e.
Tässä näkyy väri paremmin.
Musta huppari One Waysta 29,90e. Rakastuin tohon lämpöiseen vuoreen ja rentoon ulkonäköön.
Perus teeppari H&M:stä 6e.
Tunika One Waysta 13e. Oon himoinnu tätä jo kesästä mutta nyt viimeinkin ostin!
Väri näkyy paremmin tässä.
Jotenkin en vaan jaksa käännellä noita kuvia nyt niin aika huono postaus tuli..
Btw, mun perjantai 13. alkoi tosi hohdokkaasti. Kello oli yön aikana pysähtyny ja jatkanu tikittämistä joskus aamuyöllä. Heräsin puol kaheksalta kun kello näytti puoli neljää... Sitten ajattelin, miksi ihmeessä kaikki on jo heränny siihen aikaan? Pomppasin ylös ja hoksasin tilanteen, 2 min pukemiseen ja vähän aikaa meikkaamiseen, sitten pikapesu hampaille ja kouluun. Olin myöhässä melkein 5 minuuttia, mutta se ei haitannu koska ope oli 10 min. :)
Ei_niin_huono perjantai 13. päivä! ;)
-Tiia
PS. Sunnuntaina sitten juhlat, synttärijuhliminen vähän jäljessä kun oltiin sairaana. No, parempi myöhään ku ei millonkaan!
torstai 12. marraskuuta 2009
Moi!
Muutamassa blogissa oli vinkattu arvontaan päin, jonne mäkin sitten päädyin...
Käykää toki tsekkaamassa, klik! :)
-Tiia
Muutamassa blogissa oli vinkattu arvontaan päin, jonne mäkin sitten päädyin...
Käykää toki tsekkaamassa, klik! :)
-Tiia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)